Automatisoidaan se, mikä suinkin automatisoitavissa on – ja tehdään loputkin tehokkaasti

Taustatekijän palveluiden pohjana on näkemys modernista sähköisestä taloushallinnosta, jossa automatiikkaa ja toimintaa helpottavia järjestelmiä käytetään mahdollisimman laajamittaisesti, mutta ei itseisarvoisesti. Ajatuksena on hoitaa perusrutiinit niin tehokkaasti kuin suinkin mahdollista. Näin kustannukset pysyvät asioissa ja Taustatekijän ammattilaisille jää aikaa huolehtia asiakkaiden taloudenpidosta kokonaisvaltaisemmin. Hyödyt ovat molemminpuolisia.

 

Taustatekijässä ei olla lukittaudu tiettyyn kirjanpitojärjestelmään, vaan käytössä on useampia järjestelmiä ja niihin lukuisia apujärjestelmiä, joista kootaan aina asiakaskohtaiset tarpeet huomioiden toimivin mahdollinen ratkaisu. Hallinnon asioiden hoitaminen muuttuu ajasta, paikasta ja päätelaitteista riippumattomaksi. Uudenlaisen yrittäjän vapauden lisäksi sähköisen taloushallinnon etuja ovat laskujen käsittelyn nopeutuminen, ja sen seurauksena usein myös rahankierron nopeutuminen, kirjanpidon tehostuminen ja arkistoinnin helpottuminen. Lisäksi raportit ovat aina ajan tasalla.

 

Jatkuva toimintamallien kehitystyö ja uusien järjestelmien testaaminen on olennainen osa palvelukehitystä. Asiakkaille se takaa sen, että käyttöön saa monipuolisen ja arjen toimintaa helpottavan apuvälinepaketin, joka on räätälöity juuri omaan toimintaan soveltuvaksi.

Kysy lisää
  • Kirjanpito
  • Reskontrat
  • Tulosraportointi
  • Tilinpäätökset
  • Viranomaisilmoitukset
  • Järjestelmäratkaisut
Taustatekijä

Tehokkaaksi viritetty taloushallinto

Liiketoimintasi pyörii ja haluat myös taloudenpitoon nykytehoa, jotta asiat tapahtuvat ajallaan, taloustieto on näpissä ja aikaa eikä rahaa kulu yhtään enempää kuin on välttämätöntä.

Taustatekijä

Liiketoimintaa tukevat talouspalvelut

Liiketoimintasi on hyvällä mallilla, kehittyy tasaisesti ja haluat taloudenpidon antavan vielä parempia työkaluja päätöksentekoon ja ohjaamiseen, jotta myös tuloksenteko kehittyy.

Taustatekijä

Kasvun ja riskienhallinnan talouspalvelut

Liiketoimintasi kasvaa vahvasti tai on muutoksen kourissa ja haluat taloudenpidolta kasvun tueksi tai muutoksen hallitsemiseksi enemmän suunnittelua ja ennakointia, jotta riskit pysyvät hallinnassa.

Taustatekijä

Yrityksen arvoa kasvattavan hallinnon palvelut

Olet ehkä ajatellut jonakin päivänä myydä yrityksesi, tai sitten et. Tiedostat kuitenkin, että jonakin päivänä joku kenties tahtoisi ostaa yrityksesi ja haluat olla valmiina kauppojen sujumiseen ja mahdollisimman hyvän hinnan saamiseen.

X

Ota yhteyttä

Taustatekijä
[contact-form-7 id="215" title="Contact form 1"]